Janakkalan seurakunnan työntekijät, luottamushenkilöt ja vapaaehtoiset kokoontuivat viikonloppuna juhlistamaan seurakunnan työtä. Tilaisuudet järjestettiin lauantaina 19.9. ja sunnuntaina 20.9.
Sunnuntaina Pyhän Laurin kirkossa järjestettiin juhlallinen piispanmessu. Messun jälkeen Rantalahden leirikeskuksessa pidettiin päätösjuhla, jossa juhlittiin piispantarkastuksen päättymistä sekä seurakunnan ansioituneita tekijöitä. Juhlassa jaettiin yhteensä 32 ansiomerkkiä seurakunnan työntekijöille, luottamushenkilöille ja vapaaehtoisille tunnustuksena heidän arvokkaasta työstään seurakunnan hyväksi.
Piispa Matti Repo antoi Janakkalan seurakunnalle kiitosta siitä, että asiat ovat kunnossa. Piispa totesi, että Janakkalassa on hyvä asua ja täällä on myös meitä kutsuu olemaan lähimmäinen toisillemme. Tilaisuudessa kuultiin myös useita puheenvuoroja, joissa tarkasteltiin piispantarkastuksen antia ja seurakunnan tulevaisuutta. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Reijo Löytynoja antoi tilaisuudessa kunnan tervehdyksen. Puheenvuoroissa olivat mukana myös pappisasessori Salla Häkkinen, lääninrovasti Tuomas Hynynen ja kirkkoherra Miikka Anttila.