nuoret

Janakkalan lapsille ja nuorille on käytössä luottamuksellinen ÄÄNI-palaute­kanava

Selaimen suomenkielinen äänilukija

Janakkalan lapsille ja nuorille on tarjolla luottamuksellinen ÄÄNI-palautekanava, jonka avulla voi kertoa nimettömänä tai nimellä niin huolestuttavista asioista kuin elämää ilahduttavista seikoista.

Palautekanava syntyi nuorten omasta toiveesta, kertoo oppimisen tuen koordinaattori Piia Marttinen. Kanavan tarkoituksena on tunnistaa laajempia ilmiöitä, joihin pyritään myöhemmin puuttumaan. Kanava ei ole chat-palvelu, vaan se on tarkoitettu nimenomaan ilmiöiden tunnistamiseen.

Palautetta voi antaa QR-koodilla avautuvan lomakkeen kautta. Lomakkeessa on valmiita kysymyksiä, joiden avulla kartoitetaan nuorten vointia, mutta niihin ei ole pakko vastata. Lomakkeen kautta voi kertoa asioista joko nimettömänä tai nimellä.

Vastaukset käydään läpi pari kertaa kuukaudessa työryhmällä, johon kuuluu rehtoreita, koulu- ja voimavaravalmentajia, erityisnuorisotyöntekijä sekä koulunuorisotyöntekijä. Palautteet välitetään aina niistä vastaaville tahoille, kuten esimerkiksi liikuntapaikkatoiveet liikuntapäällikölle.

ÄÄNI on tarkoitettu kaiken ikäisille, kirjoitustaitoisille lapsille ja nuorille, ja sitä mainostetaan koulujen tiloissa QR-koodeineen. Jos asialla on kiire, kehotetaan ottamaan välittömästi yhteys johonkin koulun aikuisista.

Muutoshistoria (1)
  • – Päivitetty otsikkoa, ingressiä ja leipätekstiä (lähde päivitti tiedotetta)
Avainsanat
nuoret koulutus Janakkala palvelut