Oma Häme korjaa pitkäaikaissairaiden diagnoositietojen pysyvyystietoja potilastietojärjestelmäänsä. Tekniset erot järjestelmien välillä voivat vääristää hyvinvointialueiden rahoitusta, sillä rahoitus perustuu väestön laskennalliseen palvelutarpeeseen.
Oma Häme korjaa noin 27 500 asiakkaan diagnoositietojen pysyvyysluokituksia heinä–elokuun 2026 aikana. Korjauksilla parannetaan potilastietojen laatua sekä tuetaan hoidon jatkuvuutta ja tiedonkulkua.
Janakkalan maksuttomien harrastuskerhojen ilmoittautuminen avautuu torstaina 13.8.2026.
Janakkalan kunnan talous on toteutunut vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla lähes muutetun talousarvion mukaisesti, ja alijäämän ennuste on pienentynyt alkuperäisestä.
Oma Hämeen aluehallitus hyväksyi kokouksessaan täydennyksiä hankintasuunnitelmaan ja päätti perustaa uusia ICT-palvelupäälliköiden virkoja IT-sovellustuen uudelleenjärjestelyn myötä.
Liinalammin talviuintikauden rannekkeiden myynti käynnistyy Janakkalan pääkirjastossa keskiviikkona 12.8.2026 klo 12.00.
Oma Häme siirtää kuvantamispalvelut Viipurintien terveysasemalta muihin toimipisteisiin elokuun lopussa. Syyskuun alusta palveluita tarjotaan Assissa sekä Forssan ja Riihimäen sote-keskuksissa.
Oma Häme siirtää kuvantamispalvelut Viipurintien terveysasemalta muihin toimipisteisiin elokuun lopussa. Syyskuun alusta palveluita tarjotaan Assissa sekä Forssan ja Riihimäen sote-keskuksissa.
Janakkalan kunta ja paikalliset yhdistykset järjestävät ikäihmisille suunnattua yhteisöllistä toimintaa Tervakoskessa ja Turengissa.
Oma Häme on kehittänyt tekoälyä hyödyntävän toimintamallin, jonka avulla lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden tarve voidaan tunnistaa aiempaa varhemmin.
Jukolan hammashoitolan remontin vuoksi osa suun terveydenhuollon vastaanotoista järjestetään syyskuun puolivälistä alkaen muissa Hämeenlinnan toimipisteissä.
Oma Hämen kotihoidon palvelusetelien sääntökirjat uudistuvat 1.9.2026 alkaen. Muutokset koskevat noin 300 säännöllisen ja tilapäisen kotihoidon asiakasta.
Turengin seurakuntakeskuksessa järjestettävä maksuton keskiviikkoruokailu käynnistyy kesätauon jälkeen 5. elokuuta. Ruokailun lisäksi tilaisuudessa on mahdollisuus saada seuraa ja keskusteluapua.
Kanta-Hämeen hyvinvointialue on saattanut kiireettömän erikoissairaanhoidon hoitoon pääsyn lainmukaiseksi, minkä vuoksi Lupa- ja valvontavirasto päättää alueen valvonnan päättymisestä.
Oma Hämen hyvinvointialueella on otettu käyttöön uusia toimintatapoja hoitotarvikkeiden jakelun sujuvoittamiseksi ja palveluruuhkien purkamiseksi.
Kanta-Hämeen hyvinvointialueen KokoOma-hanke kouluttaa nuoria kokemusasiantuntijoiksi, jotka tukevat muita nuoria lastensuojelun palveluissa kummien ja vertaistuen avulla.
Kanta-Hämeen hyvinvointialueen vuonna 2025 kerätty sosiaalinen raportointi nostaa esin haasteita palvelujen saavutettavuudessa, mielenterveyspalvelujen saatavuudessa, taloudellisessa haavoittuvuudessa sekä ikääntyneiden yksinäisyydessä.
Kanta-Hämeen hyvinvointialueen aluehallitus teki maanantaina 15.6.2026 useita päätöksiä, jotka koskevat muun muassa palvelujen laatua, henkilöstön tasa-arvoa ja palveluntuottajien valintaa.
Janakkalan jumppatarjontaan kuuluu muun muassa tanssia, joogaa, lihaskuntoharjoittelua sekä pilatesia.
HS-Veden asiakaspalvelu ja toimipisteet toimivat kesäkaudella muuttuneiden aukioloaikojen mukaisesti.
Sivu 3 / 4 (65 juttua)